Ohimeneviä

Pärnussa

Ohi vilahtavia
maisemia; vanhaa merenrantaa muokattuina pelloiksi, tasaista
kaikkialla. Valoisia metsäntapaisia honkien rungot kiertyneinä
aurinkoon päin. Maantie on yllättävän suora, liikennettä on
maltillisesti. Kyliä pieniä jää jonnekin näkymättömiin. Kun
Pärnuun saapuu, näkee ensin esikaupunkialueen. Varastoja, firmojen
toimitiloja, uusia asuinalueita moderneja, betonilähiöitä
Neuvostoliiton ajoilta. Mitä lähemmäs tulemme keskustaa, sitä
enemmän näkyy vanhoja rakennuksia eri vuosisadoilta. Pienimmät
ovat kuin kylänraittien torppia, isoimmat upeita kivirakennuksia tai
idyllisiä puisia villoja viehättävine pihoineen.

Ruutukaavakaupungissa
on satunnaisen matkailijankin helppo liikkua. Toisella puolella on
merta, hiekkaa, dyynejä, upeita puistoja ja toisella puolen
keskustan kaubamajat, museot, kirkot. Katujen nimet ovat hauska
arvoitus viron kieltä taitamattomalle kulkijalle, joka melkein
pystyy päättelemään niiden tarkoituksen. Ringi on varmaan ympyrä,
Pikk pieni ja Mereranda pst Merenrannan puistotie 😉

Hotellimme sijaitsi
250 metrin päässä rannasta. Se oli sokkeloinen matala, hieman
ravistuneen näköinen rakennus. Aikaisemmin se oli toiminut
sairaalana mutta nyt se on yksi monista terveyskylpylöistä.
Huoneemme oli siisti, lattiakaivo ei vain ollut riittävän
kallistettu vaan vesi lainehti suihkun jäljiltä. Kesällä
turisteja tulee niin kotimaasta kuin ympäri Itämerta. Talvella
paikka on erityisen suosittu eläkeläisten keskuudessa. Suomen
hintatasoon verrattuna Pärnu on edullinen. Ruoka, juoma, taksi,
vaatteet olivat selvästi huokeampia. Harmi heidän kannaltaan, sillä
heidän keskipalkkansa on turhan matala!

Vierailuni oli
elämäni toinen, edellisestä oli aikaa vierähtänyt kuusitoista
vuotta. Selvästi elintaso oli noussut tuona aikana sekä rakennukset
että katukuva siistiytyneet. Mieheni muisti paljon tarkemmin, missä
olimme asustaneet, mitä nähtävyyksiä nähneet. Alkava dementia?
Ainoa asia, joka viime kerrasta syöpyi mieleeni ja teki vaikutuksen,
oli tuo ihana merenranta eikä se pettänyt tälläkään kertaa,
vaikka sää oli nyt pilvisempi kuin edellisellä kerralla.
Loputtoman pitkä ranta, hienoa pehmeää hiukkaa rantakaistaleella,
matala ranta kahlata. Ihastuin tällä kertaa myös lintukosteikkoon,
joka oli rannan toisessa päässä. Sinne oli rakennettu ns. puiset
kävelykadut, opastetaulut eri lajeista ja lintutorni. En ole
koskaan nähnyt niin paljon kottaraisia kuin yhtenä aamuna
kävellessäni tuolla lintujen paratiisissa.

Kaupunki oli hauska
palapeli, eri aikakausien tilkkutyö. Luonnehtisin näkymiä
rappioromanttisiksi jollain tapaa. Vaikka ihmisten ahertaminen oli
tuottanut paljon tulosta, osa paikoista oli vielä unisia. Viehättävä
kesäkaupunki Pärnu ainakin oli , epäilemättä vilkas
kulttuurinen elämä ja ystävällisiä ihmisiä ottamassa vastaan
meitä turistitonttuja, jotka pällistelemme heidän kotikaupunkiaan.
Joillekin koti, toisille käyntipaikka, joskin miellyttävä
sellainen. Suosittelen – lehmusten ja tammien kaupunkia 🙂

Kohtaamisia

Aina silloin, kun en
ole valmistautunut, tapahtuu jotain hauskaa. Tänä kesänä nämä
yllätykset ovat saapuneet eläinten hahmoissa. Olen nähnyt mökillä
ollessani useita lajeja, ja suurin osa näistä kohtaamisista on
ollut pelkästään myönteisiä, lukuunottamatta yhtä –
hevosmuurahaisten joukkoinvaasiota aittaamme.

Yksi viehättävin
kohtaamisista oli viikko sitten, kun istuskelin auringon viimeisen
säteen ahnehtivana lepotuolissa ja havahduin rasahdukseen, joka oli
melko voimakas. Kääntäessäni päätä äänen suuntaan näin
jotain ruskeaa. Kirosin mielessäni, sillä minulla ei ollut tuota
älytöntä kännykkää kämmenteni ulottuvilla, jotta olisin voinut
ikuistaa kohtaamiseni valkohäntäpeuran kanssa. Huonoa onneani
manaillen lähdin kulkemaan mökkitietä hiipien, jotta voisin
katsella otusta hieman tarkemmin. Sitten minua onnisti; peura
pysähtyi ja käänsi katseensa minuun päin. Minä puhuin sille
hellästi ja kehuin sen kauneutta ja lupasin, etten tee sille mitään
pahaa. Se höristeli korviaan, kuin kuunnellen. Tämän jälkeen se
käänsi peräpäänsä, nosti purjeensa ja loikki pois.

Joinain päivinä kohtaamisia on useita peräjälkeen.Esimerkiksi elokuun ensimmäisenä ollessani kävelemässä ensin maassa möngersi iso toukka paksulainen, laitoin kuvan tyttärelleni, joka kertoi toukan olevan horsmakiitäjä. Toinen samanlainen keikkui niittykasvillisuudessa hetkeä myöhemmin. Seuraava kohtaaminen oli sitruunaperhosen lepattelua sinne tänne iloisesti vilkutellen. Sisilisko livahti aurinkoisella hiekkatiellä yli tien. Loppuhuipennus kävelyllä oli supikoirapesue; kolme pentua ja emo kirmasi huimaa vauhtia kohti metsää. Käteni oli hieman hidas, onneksi ehdin saada kuvan emosta, joka säikähti ja säntäsi toiseen suuntaan. Jatkoin eteenpäin, jotta se löytäisi pentunsa.

Edellisenä iltapäivänä näin kanahaukan popsimassa jotain raatoa viidenkymmenen metrin päässä, kunnes se äkkäsi häiritsijän, minut, ja leväytti siipensä ja kohosi korkeuksiin. Tavallisimmin olen nähnyt mökkitiellä hiirihaukkoja. Mustarastaat viihtyvät oikein hyvin mökkimme liepeillä, niiden kauniiseen lauleluun jää koukkuun. Metsäkanalinnuista olen nähnyt teeren, metson ja pyyn tien laitamilla, ilmeisesti noukkimassa kiviä. Syksyn tullen sammakot, lepakot ja pöllöt ovat takuuvarmasti ihailtavana.

Mustikoita siivotessani viime viikolla ampiaiset villiintyivät kiertelemään kuin hullut ympärillämme. Tämä kohtaaminen ei ollut PELKÄSTÄÄN miellyttävä mutta sitä tiesi odottaa, sillä olihan lehdissä etukäteen varoiteltu turhautuneista ampiaisista, joiden kuningatar ja elämän tarkoitus oli kuollut ja niiden elämä sekasorron omaista. Säälin niitä ja annoin niiden imeä liiskantuneita mustikoita. Riitti siitä niillekin. Uintireissuilla olen tullut tökityksi jonkin pienen kalan toimesta. Olen niin surkea kahlatessani, että kalatkin uskaltavat koskettaa. Onneksi hauki ei haukannut palaa jalastani, joka vuosi iltapäivälehdistöt kertovat karuista kohtaamisista. Kun kesän moniäänisyys, tuoksut ja näyt ovat unta vain, kaipaan niitä hulluja raakkujia aamuisin perheriitoineen, lokkien syöksyjä kalojen kimppuun, silkkiuikun upeita sukellusnäytöksiä ja kuikan haikeita huutoja. Minulla on jo nyt ikävä kesää, kohtaamisia, mökkituttuja ja tuntemattomia. 😉