Luukku 1

Jossakin kaukana, kaukana tuhansien kilometrien päässä Usva Luminen pyöri vuoteessaan unettomana ja kuunteli Sointu Kaukaisen tuhinaa. Oli kulunut liian paljon aikaa siitä, kun Usva oli antanut itselleen luvan ajatella Utu-ystäväänsä. Hän oli vaiennut entisestä elämästään lähes tyystin, koska oli tuntenut häpeää äkkinäisestä poislähdöstään. Mitähän Utu nykyään teki? Oliko Lisko yhä ajan hermolla, ketut täynnä tarmoa ja toimintaa sekä Nalle ja Leijona ennallaan? Oli 1. joulukuuta, jossakin syttyi ensimmäinen kynttilä, odotuksen ja toivon valo. Usva päätti nousta ja sytyttää itsekin kynttilän. Kun Sointu heräisi, olisi Usvalla tälle kerrottavaa.

Luukku 2

Utu oli ollut koko vuoden todella kiireinen. Hän ärhenteli Kuuralle, vanhemmilleen Sumulle ja Sateelle, ystävilleen ja suurin piirtein kaikille, mikä ei suinkaan ollut lainkaan tyypillistä hänelle. ”Kukaan ei ymmärrä minua”, hän kiljui ja poistui ulos hengittämään luontoäidin lohduttavaan syliin. Utu pyyhkäisi kyyneleen silmäkulmastaan ja huokaisi: ”Minun on niin ikävä Usva Lumista. En ymmärrä, minne hän on kadonnut, olimmehan sentään niin läheiset. Miksei hän ota yhteyttä, sillä hän tietää asuinsijamme. Ties missä hän on?”

Luukku 3

”Rakas, minulla on sinulle puhuttavaa”, sanoi Usva Luminen ja jatkoi, ” on aika puhua menneisyydestäni.” Sointu katsoi Usvaa silmiin rohkaisevasti ja hymyili. ”Olen kotoisin suurten metsien ja tuhansien järvien maasta. Minulla on siellä paljon ystäviä. Lähdin kolme vuotta sitten sanomatta sanaakaan. En tiedä miksi tai tiedän oikeasti. Tätä on vaikea sanoa ääneen. Surin niin paljon Utun rakastumista, että kuvittelin hänen unohtaneen minut. Sitten vain lähdin lentämään, kunnes tapasin sinut. Olen ollut onnellinen sinut tavattuani mon cherie.” Sointu kysyi: ” Ja nyt haluat sopia asiat?”

Luukku 4

Nalle murisi Leijonalle: ”Kohta on taas joulu, eikä mitään ole mietitty valmiiksi. Missä vietämme sen, mitä kukin toivoo lahjaksi ja mitä jouluruokia toivotaan? Olen kyllä sitä mieltä, että voin yhtä hyvin viettää jouluni pesässä kerällä!” ”Yöaika on minusta sopiva keskusteluaika, en jaksa millään näin päiväsaikaan tuumia moisia turhuuksia. Minä jatkan uniani”, Leijona tuumasi ja käänsi kylkeään jatkaen kuorsaustaan. Samassa kuului ovikellon soitto, ja Nalle kömpi vaivalloisesti kohti ovea. Kun hän avasi sen, pölähtivät aina pirteät ketut sisään. ”Tervehdys taloon, olimme ohikulkumatkalla, joten päätimme poiketa kylään”, tuumasi sininen kettu. ”Mitä suunnitelmia teillä on jouluksi?” ”Me päätimme lähteä pohjoiseen, sillä siellä on komeat tunturit, upeat hanget ja makoisimmat herkut!”

Luukku 5

”Jos minulta kysytään asiasta, on kaikki vielä auki. Toki peikot ovat monesti kutsuneet joulunviettoon Peikkolaan, mutta en vielä osaa sanoa, mitä teemme”, Nalle vastasi. ”Sehän on hyvä idea, varsinkin kun kaikki siellä odottavat pienokaisen syntymää hetkenä minä hyvänsä”, tuumasi oranssi kettu ja jatkoi,” niin sinä voisit olla suureksi avuksi jouluvalmisteluissa. Niillä kun on niin kummallisia herkkuja.” ”Kasvisruoat ovat nykyään tosi trendikkäitä, ei kai siinä mitään outoa ole, että kuljetaan kohti ympäristöystävällisiä valintoja”, puolestaan sininen kettu sanoi. ”Perinteitä voi vaalia ja uusia kohti kurotella”, myönsi Nalle.

Luukku 6

Pidetään sinivalkoinen lippu kuitenkin perinteisesti saloissa”, karjahti Leijona ja tassutteli paikalle väsyneenä.” Lauletaanko yhdessä Siniristilippumme tai Maamme-laulu? Finlandia-hymni on kyllä hieno, mutta hieman vaikea, sanoisin”, Leijona selvitti kurkkuaan. ”Tiesittekö, että kuuluin monia vuosia Leijonainkuoroon? ”Ei ole ollut mitään puhetta”, muisteli oranssi kettu ja valmistautui virittämään äänensä yhteiskuoroon. ”Lauletaan Siniristilippumme”, toivoi sininen kettu, ”sininen on maailman hienon väri!” ”Sopii, kunhan ei mitään liian modernia versiota kuitenkaan”, Leijona nyökytteli.

Luukku 7

Samassa paikalle rynnisti aina yhtä kiireinen Lisko luuri korvallaan, vai oliko sillä korvia. ”Minä olen löytänyt uuden kiinnostavan mahdollisuuden tehdä musiikkia!” se huudahti tohkeissaan. ”Chat GPT-tekoäly ratkaisee monet ongelmat, myös jokavuotisen joulukalenterin suunnittelun, sillä olen varma, että Nalle on täysin kypsä moiseen paineiseen tilaan. Joko olet lukenut tekoälyehdotuksen tämän vuoden kalenteriksi?” Nalle kiemurteli, sillä toki se oli suunnitelmaan tutustunut, mutta jotenkin hänestä tuntui jotenkin tarpeettomalta, mikäli hänen keksimiään tarinoita ei olisi enää tarvinnut ja vastasi: ”Oli se ihan kiva, joitain ideoita voisi käyttää, mutta haluaisin silti keksiä itsekin, onhan se joulunodotuksen suola.”

Luukku 8

Toisaalla Usva Luminen istui kirjoituspöydän ääressä ja yritti kirjoittaa kirjettä. Pöydällä paloi kaksi kynttilää toisen adventin muistoksi. Voi kun se oli vaikeaa. Lattialla oli monta rypistettyä paperipalloa. ”Rakas Utu! Olen pahoillani, kun lähdin pois kolme vuotta sitten sanomatta edes hyvästejä. Haluaisi nähdä sinut ja kuulla, miten voitte. Minullekin on tapahtunut vaikka mitä. Minua hävettää pitkä hiljaiseloni mutta toivon, että voisit antaa minulle anteeksi. Ja jos tulisin vaikka käymään siellä tuhansien järvien ja lukuisten järvien maassa? En valita, hyvän paikan olen löytänyt, täältä lumisten vuoristoseutujen maisemista. -Sinun Usva Luminen, ikuisesti.”

Luukku 9

”Tänään on vanhan kansan mukaan aika aloittaa viimeistään jouluvalmistelut”, sanoi Sade Utulle. Kuura ja Sumu päättivät lähteä etsiskelemään sopivaa kuusta sillä aikaa. Jauhot vain pöllysivät, kaneli tuoksui, ja lämpö levisi koko tupaan uunin hohkaessa leivonnaisia kidastaan, kun äiti ja tytär pistivät toimeksi. Ehkä joulu saapuisi sittenkin!

Luukku 10

Kuura ja Sumu tarpoivat kohti metsikköä. Sumu kysyi Kuuralta: ”Tiesitkö muuten, että kirjanpainajat ovat tehneet taas tuhoaan? Ne nakertavat jälkensä, irrottavat kaarnan puusta, ja ihan terveetkin puut saattavat kuolla pystyyn?” ”Eikös ne pitäisi hävittää sitten, ettei kirjanpainajat pääse leviämään lisää?” Kuura puolestaan totesi. ”Niinhän ne ihmispolot ovat kuvitelleet, mutta fakta on, että puut voidaan jättää lahoamaan paikalleen. Kuuset toki vähentyvät mutta tilalle kasvaa aikanaan lehtipuita, mustikoita ja muuta hyödyllistä”, kertoi Sumu. Kuura ja Sumu jatkoivat kuusen etsintää.” Jos vaikka otettaisi tänä vuonna ihan latvakuusi käpyineen, tuulenkaato esimerkiksi”, ehdotti Kuura. Sumu nyökytteli tyytyväisenä.

Luukku 11

”Minäpä soitan Nallelle ja kysyn, joko he ovat tehneet päätöksensä joulunvietostaan, sanoi Sade Utulle. ”Olisi mukava, jos Nalle ja Leijona tulisivat meille, eivät ole aikaisemmin nähneet peikkojenjoulua”, Utu myötäili äitiään. ”Nalle voisi olla suureksi avuksi, kun minä saatan olla väsynyt. Olisi kyllä hyvä, jos pikkuinen syntyisi ajoissa, alkaa olla hieman raskas olo.” ”Kyllä se hyvin menee, ajatella, eipä voi parempaa lahjaa kuvitellakaan kuin uusi peikkonen, ja minusta tulee vihdoin isoäiti”, iloitsi Sade

Luukku 12

Lumi oli alkanut sataa isoin hiutalein ja peitti maan. Lohikäärmeet Usva ja Sointu miettivät, mitä pakkaisivat mukaan matkalle. Tuuli navakasti, puut saivat satumaisen kuorrutuksen ja jalanjäljet peittyivät nopeasti. ”Oletko varma, että jaksat lähteä mukaan?” Usva kysyi huolestuneena Soinnulta. ”Totta kai haluan ja jaksan, vaikka olen pienempi kuin sinä, olen taitava lentäjä. Sitä paitsi minusta on hienoa tavata sinun…perheesi, vaikka he eivät ole sitä perinteisessä mielessä, mutta olen huomannut, miten silmäsi sädehtivät, kun vain mainitsetkin heidät.”

Luukku 13

”Utu halusi monesti olla Lucia-neito ja laulaa Taivaalla tähtivyö, ja hänellä oli upea kynttiläkruunu kutreillaan”, Usva selitti tohkeissaan Soinnulle heidän matkatessaan kohti pohjoista. ”Olenko koskaan kertonut, miten meistä tuli ystävät?” Sointua liikutti Usvan innostus ja antoi tämän kertoa juurta jaksain heidän seikkailuistaan. Silti Sointu mietti, pitikö hänen tuntea mustasukkaisuutta mutta hän ei hennonut sanoa mitään. Ehkä se olikin turhaa, sillä Utu oli saanut Kuuransa, mutta jokin pienenpieni epäilys muhi hänessä. ”Luuletko, että Utu pitää minusta?” ”Varmasti pitää, sinä olet ihana ja minun oma sydämenvalittu, kyllä hän ymmärtää. Minä tässä olen ollut ajattelematon, mutta toivon todella, että kaikki menee hyvin ja näet kaikki läheiseni”, Usva vannotti.

Luukku 14

Ketut juosta jolkottivat iloisesti eteenpäin tähystellen lumihankea. ”Kuulin tässä hiljattain, että Unnukanniemen kesäasukkaita oli kesän aikaan ilahduttaneet neljä ketunpoikasta, minun serkkujani. Ne olivat emonsa, tätini avustuksella, opetelleet pyydystämistä tien varrella, hyvillä myyräapajilla. Ohikulkijat olivat kovasti kuvanneet niitä ja jääneet töllistelemään” oranssi kettu toimitti. ”Eivät tainneet ymmärtää varoa ihmisiä, autoja, kun sillä tavalla uskaltautuivat näytille”, sininen kettu ihmetteli. ”Olivat saaneet paljon seuraajia Animalgramissa, yli 100 000 ainakin, oranssi kettu hieman liioitteli. ”Oho, pitäisikö meidänkin postata, kun lähdemme reissuun pohjoiseen, askeleistamme”, ehdotti sininen kettu. ”Mikä ettei, sehän voisi olla mukava tapa kertoa läheisille, miten meillä menee”, ilahtui oranssi kettu ja jatkoi, ”ehkä meistäkin voisi tulla julkkiskettuja!”

Luukku 15

Kolmantena adventtina Nalle neuloi vauvalle pientä peittoa. Neulominen oli siitä kivaa puuhaa, että ajatukset saivat kulkea omia latuja, polkuja samalla, kun silmukat lisääntyivät ihan silmissä. Leijona halusi lämmittää glögiä, sillä hänen mielestään Pohjolan talvi oli liian kylmä etelänotuksille, vaikka moni asia oli kyllä hyvin. Joulu lähestyi, ja oli päästy yksimielisyyteen, että tällä kertaa he menisivät Peikkolaan joulunviettoon. Leijona tuumi: ”Minä kyllä vien sinne mukaan kunnon kinkun, minä en kasveja syö!”

Luukku 16

Lisko oli liekeissä, kuvaannollisesti. Hän oli lumoutunut uusista teknisistä mahdollisuuksista, tekoälyn kiehtovasta maailmasta ja jaksoi perehtyä näin joulun alla miettimään, millaisia sävelmiä vuoden 2024 kalenteri sisältäisi. Visiona oli luoda ainutlaatuinen versio ja hän nautti elämästään, kuten aivan pienenä, kun totesi äidilleen, että maailmassa on niin monia asioita, joita haluaisi testata. Tänäänkin joulukuun yhä pimenevinä hetkinä Liskon luola loisti yötä myötä, kun uusia innostavia luukkuja syntyisi.

Luukku 17

”Sinulle on tullut kirje”, Kuura ojensi valkean kuoren Utulle. ”Siinä on ulkomaan leima, keneltähän se mahtaa olla?” Utu ihmetteli. Jokin lämmin liekki syttyi, kun Utu vapisevin käsin repi kuorta auki. Hän meni ikkunan luo ja alkoi lukea kirjettä. Se oli kirje, jota hän

oli odottanut mielestään liian kauan. Tunteet vaihtelivat Utun mielessä ilosta kiukkuun mutta helpotus jäi päällimmäiseksi. Usva oli elossa ja oli mahdollisesti matkalla tänne, mikä ihana uutinen. Utua alkoi itkettää, Kuura tuli varovasti lähemmäs ja kosketti tämän poskea ja pyyhki jotain kosteaa Utun silmäkulmasta. Utu ojensi sanaa sanomatta kirjeen Kuuralle. ”Tämäpä yllätys, hyvä sellainen. Vai mitä?” Kuura kysyi. ”Olen iloinen, ehkäpä kaikki selviää, olen todella utelias kuulemaan, missä ja mitä hän on puuhaillut nämä vuodet”, Utu vastasi. Kuura silitti Utun vatsaa hellästi.

Luukku 18

’Usva ja Sointu olivat lepotauolla, sillä päivä oli ollut kovin sateinen, tuuli puuskainen ja tuntui hyvältä ajatukselta hieman huilia. He sytyttivät nuotion ja tuijottelivat pimeässä tulta, tuota ikiaikaista katseenvangitsijaa, joka myös lämmitti viilenneitä tassuja. ”Minua jo hieman jännittää, enää pari päivää, niin saavumme Suomen maaperälle. Sitten pitäisi vielä liitää muutama tunti ja olisimme perillä”, Usva kuiskasi. ”Mahtavaa päästä perille, matkanteko jo hieman väsyttää. Olen huolissani, onko meille molemmille tilaa perheesi luona? Sointu mietti. ”He ottavat meidät varmasti vastaan, sillä sopu sijaa antaa”, Usva sanoi, vaikka oli epävarma todellisuudessa, ” kirje on taatusti jo saapunut perille.”

Luukku 19

Nalle oli aivan innoissaan, sillä Peikkolan väki oli ilmoittanut, että Utu oli saanut kirjeen Usva Lumiselta, ajatella, ja tämä oli sanonut tulevansa piakkoin käymään pitkästä aikaa täällä Metsolan mailla. ”Tiedä vaikka jouluksi ennättäisi, kyllä kaikki olisivat enemmän kuin hyvillään, varsinkin Utu, joka oli ollut kovin surullinen, kun Usva oli kuin haihtunut savuna ilmaan”, Nalle selvitti Leijonalle, joka tutkaili tarkkaan Uutisankkaa. Leijona murahti:” On maailma ihan kummalliseksi mennyt, sotaa, sotaa, sotaa vaan tuutin täydeltä. Ai Usva oli kirjoittanut. Sepä hauskaa, missä lienee seikkaillut, no, pianhan siitä kenties kuullaan.”

Luukku 20

Ketut olivat lähteneet jo matkoihinsa, kaunis helminauha jäi jälkeen heidän tassuistaan, kun he mennä vilistävät eteenpäin. ”Nyt on ilmeisesti aktiivinen revontulivuosi”, lausahti oranssi kettu. Sininen kettu osoitti taivaalle, jossa monenväriset, vihreät ja violetit revontulet leiskuivat: ”Kyllä meidän kelpaa, minä taltioin tämän hetken!”

Luukku 21

Utu oli neulasten vuoraamassa pihkantuoksuisessa pesässä ja katseli lumoutuneena pikkuista uudenuutukaista peikkoa. Taivaalla leiskui revontulet, oli vuoden pimein yö, mutta Utun mieli oli valoa täynnä. Niin tuuti Utu pienokaistaan ja hengitti kevyesti pakkasen kirpeää ilmaa, katseli kauniita lumikinoksia ja oli onnellinen. Huomisesta lähtien päivä pitenisi aina kukonaskelen kerrallaan.

Luukku 22

Neljäs kynttilä syttyi Peikkolassa. Kuura myhäili ja kantoi pientä peikkolastaan hyräillen. Sumu ja Sade istuivat sivummalla ja hymyilivät suu korviin saakka ainakin. Joulunkiireet tuntuivat samantekeviltä, oli hyvä hetki pysähtyä ja katsella suurta ihmettä.

Luukku 23

Kuusi sisään kannettiin, lahjat pienet kiedottiin pakettiin. Kinkku yöllä paistettiin, laatikot mainiot maustettiin. Pian oli tupa mainiossa kunnossa, valmiina vieraiden tulla. Lopulta laskeutui pirttiin rauha, juhlaa suurta odotettiin.

Luukku 24

Kaarsi taivaalta kaksi lohikäärmettä, sinipunainen ja keltavihreä. He varovasti Peikkolan oveen koputti, ja ovi avattiin. Luulivat peikot ensin, että joulupukki siellä kolkutteli, mut riemu ratkesi koko väessä, kun Usva Luminen tunnistettiin. Alkoi mahtava halausten piiri ja iloinen puheensorina. Pian Usva Luminen ystävänsä Sointu Kaukaisen esitteli ja hänet mieluusti vastaanotettiin. Lopulta Usva Luminen sai pienen peikkovauvan syliinsä ottaa ja Utu tälle kuiskasi:” Tämä on kummilapsesi, älä ikinä enää maailmastani katoa, olet sitten missä päin maailmaa tahansa. Olet paras ystäväni, sitä älä koskaan unohda!” ”Olen kaivannut sinua ja olen otettu kunniatehtävästäni, vannon, etten enää mihinkään elämästäsi häviä, päinvastoin tästedes tavataan niin usein, että kyllästyt vielä.” Hyvää joulua kaikille!